Huono johtaminen kärjistyy etämaailmassa
Johtamisen maailma on täynnä uusia odotuksia ja näkökulmia. Tietoa tässä hetkessä tärkeistä asioista vyöryy kaikista kanavista, kaikki työ pitäisi nyt tehdä kokonaan uudella tavalla digitaalisesti ja samaan aikaan koko oman toimialan tulevaisuus on täynnä suurta epävarmuutta. Kukaan ei tiedä kuinka kauan tämä vaihe lopulta kestää ja mitä sen jälkeen on luvassa. Unohtuuko kaiken keskellä hyvän perusjohtamisen kovin ydin?
Juttu julkaistu Kauppalehdessä 4.5.2020
Itsensä johtamisen tärkeydestä ja omien vahvuuksien kautta johtamisesta on puhuttu viime vuosina paljon. Nyt on sen aika. Muutoksissa ja epävarmuudessa korostuu selkeän suunnan merkitys niin johtajalle itselleen ja koko organisaatiolle. Täytyy tunnistaa ja uskaltaa rohkeasti hyödyntää oman johtamisosaamisensa vahvuuksia ja oman organisaation kilpailijoista erottavia kyvykkyyksiä. Lopulta näilläkin on merkitystä vain silloin, kun niiden tueksi löytyy aito innostus ja palava halu tehdä konkreettisia eteenpäin vieviä toimenpiteitä.
Yksikään johtaja tai organisaatio ei tässäkään tilanteessa voi juosta jokaiseen kiinnostavaan suuntaan ja kokeilla kaikkea uutta. Nyt pitää valita kaikkien tärkeimmät asiat ja viedä ne systemaattisesti arkeen. Tämä edellyttää ajantasaista tietoa siitä, miten asiakkaat, oma henkilöstö ja yhteistyökumppanit tilanteen kokevat. Usein heiltä löytyvät ideat ja ehdotukset parhaista toimenpiteistä juuri nyt. Samalla käydään arvokasta vuoropuhelua, joka vahvistaa kaikkien sitoutumista yhteiseen tulevaan.
Nyt jos koskaan tarvitaan selkeät asiakaskohtaamisen, myynnin ja johtamisen mallit käyttöön. Ne antavat rungon ja rytmin kaikelle yhteiselle tekemiselle. Johtajan tehtävänä epävarmuuden keskellä onkin arjen sujuvuuden varmistaminen. Kun hälyä on paljon, niin perusasioiden arvo kasvaa. Jos johtaminen on ollut kelvotonta ennen koronaa, niin ei se poikkeavissa oloissa etätöissä itsestään korjaannu – se happanee huonommaksi. Tämä on kuitenkin meille kaikille mahtava mahdollisuus nostaa johtaminen uudelle paremmalle tasolle. Kukaan ei ihmettele, jos sinä ja organisaatiosi teette nyt johtamisen otteeseen selkeitä nopeita muutoksia lisäämällä vaikkapa jämäkkää valmentavaa otetta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ryhmässä ja kahdestaan sparraavia keskusteluja, joissa sovitaan konkreettisista toimenpiteistä ja seurataan sovittujen asioiden etenemistä. Johtamisen paremmasta tasosta on varmasti hyötyä johtajalle itselleen ja koko organisaatiolle heti ja myös siten, kun maailma palaa uuteen normaaliin.
Tapani Pöllänen
Valmennusjohtaja, partneri
Kulmia Group Oy
Kalle Lappalainen
Toimitusjohtaja, partneri
Kulmia Group Oy