
Kulmia Uutiset Helmikuu 2022
Kulmialla kannattavaa kasvua
Vuosi 2021 oli Kulmialle kasvun vuosi pandemiasta huolimatta. Kulmia teki viime vuonna lähes 2,3 miljoonan euron liikevaihdon ja noin 260 000 euron liikevoiton. Liikevaihtomme kasvoi edellisvuoteen nähden lähes 35 prosenttia.
“Kaikki yritysryhmän toiminnot kehittäminen, tutkiminen ja rekrytointi olivat viime vuonna erittäin hyvässä kasvussa. Kiitos menestyksestä kuuluu motivoituneen ja osaavan henkilöstömme lisäksi pitkäaikaisille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Myös kuluva vuosi on lähtenyt liikkeelle varsin myönteisesti”, kertoo Kulmian hallituksen puheenjohtaja Ara Hopia.
”Meille kulmialaisille on tärkeää, että asiakkaamme saavat parasta osaamista kasvunsa tueksi koko organisaation tietotaitoa kehittäen. Uskomme Kulmiassa, että menestys ja kasvu syntyy arjessa asiakasymmärryksen, tuloksellisen johtamisen ja myynnin avulla – yhdessä tehden”, Hopia muistuttaa.
Kulmian heimo vahvistui uusilla asiantuntijoilla
Asiantuntijajoukkomme on vahvistunut entisestään, tutustu uusiin osaajiimme:
“Rohkeutta johtamiseen. Innostusta ja aikaansaantia johtamalla. Yhdessä tekemällä.”
Kaisa Ilolalla on yli 20 vuoden kokemus sekä asiantuntijaorganisaatioiden että isojen operatiivisten organisaatioiden johtamisesta ja kehittämisestä.
“Kulmian kulttuuriin kuuluu mennä aidosti ja rohkeasti asiakkaan saappaisiin ja lähteä yhdessä kehittämään yritykselle tärkeitä asioita asiakaskokemuksen, myynnin ja johtamisen alueilla. Tekeminen on selkeää, muutokset viedään asiakkaiden kanssa yhdessä ja hyvällä energialla arkeen. On mahtavaa päästä mukaan tällaiseen porukkaan ja aikaansaamiseen.”
Kaisan ydinosaamista ovat:
✔ Johtamiskulttuurin ja organisaatioiden uudistaminen ja uudistusten toimeenpano.
✔ Asiakaskokemuksen ja brändikokemuksen johtaminen ja kehittäminen.
✔ Kasvun ja prosessien tuottavuuden ja uusien konseptien rakentaminen.
✔ Asiakaspalvelun uudistaminen.
“Usein on hyödyllisintä puhua niistä asioista, joista kaikki haluaisivat vaieta.”
Anna Blankman-Haimila on henkilöstön kehittämisen asiantuntija.
”Kulmiassa minua innostaa erityisesti tekemisen monipuolisuus. Kulmian kulmista sekä tutkiminen että kehittäminen on minulle jo ennestään tuttua ja Kulmian kolmesta vahvasta osaamisalueesta (myynti, johtaminen ja asiakaskokemus) taas kaikki ovat erittäin kiinnostavia ja lähellä sydäntäni. Olen kohdannut jo tavalla tai toisella aikaisemmissa yhteyksissä monen kulmialaisen kanssa ja heimossa on jo valmiiksi tuttuja jäseniä, joiden kanssa yhdessä tekemistä odotan innolla.”
Annan ydinosaamista ovat:
✔ Esihenkilötyön ja johtamisen kehittäminen
✔ Myynnin aloitusten valmentaminen (B2B)
✔ Henkilökohtainen coaching ja työnohjaus
✔ Ryhmien työnohjaus, valmentaminen ja kouluttaminen
✔ Henkilöstötutkimukset
“Inspiroidun ihmisistä, luovasta tekemisestä ja rohkeudesta!”
Julia Rautamaa on ihmisymmärryksen ja sen tutkimisen asiantuntija.
“Kulmiassa minua innostavat tekemisen monipuolisuus ja selkeys, sekä ihmiset, jotka inspiroivat osaamisellaan ja kokemuksellaan. Odotan työni Researcherina avaavan minulle uusia innostavia Kulmian rekrytoinnin maailmaan. Huippua päästä mukaan tähän porukkaan!”
Julian ydinosaamista ovat:
✔ Projektinhallinta
✔ Sosiaalipsykologinen ihmisymmärrys
✔ Brändi- ja kuluttajaymmärrys
✔ Asiakaspalvelu
“Maailma muuttuu hurjaa vauhtia. Onnistutaan yhdessä!”
Lea Koivistolla on yli 20 vuoden kokemus niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin kehitys- ja asiantuntijaorganisaatioiden sekä operatiivisten organisaatioiden johtamisesta ja kehittämisestä.
“Kulmialla on mahtava aito tahto auttaa asiakkaita onnistumaan. Yhdessä tekemällä saavutetaan hienoja tuloksia asiakaskokemuksen, johtamisen ja myynnin alueilla. Todella hienoa päästä mukaan tähän upeaan joukkoon auttamaan Suomalaisia yrityksiä menestymään niin Suomessa kuin kansainvälisilläkin areenoilla.”
Lean ydinosaamista ovat:
✔ Muutosjohtaminen
✔ Johtaminen monikulttuurisissa kansainvälisissä organisaatioissa
✔ Palveluinnovaatiot ja innovaatioympäristöjen kehitys
✔ Asiakaslähtöinen palveluprosessien kehitys
Johtamisen ja myynnin kehittämisen hankkeet Bo LKV:n kasvun tukena
Bo LKV on alusta alkaen halunnut olla erilainen kiinteistönvälitysyritys, jossa on kehittyvä työyhteisö, ja jossa tarjotaan tekijöille oppimisen paikkoja. Bo:ssa onkin panostettu pitkäjänteisesti johtamisen ja myynnin kehittämiseen.
“Meillä on Kulmian kanssa hyvä kumppanuussuhde. Oppimisohjelmat ovat hyvin mietittyjä meidän tarpeisiimme. Yhteistyö on avointa, maalaisjärkistä dialogia ja Kulmian valmentajien kokemuspohjaista ammentamista. From Good to Best -valmennuksen tulos oli kaupallinen menestys ja osallistujien fiilis sekä tunnepohjainen palaute oli positiivista – tavoitteet ylitettiin.”
Tuomo Räsänen, Toimitusjohtaja, BO LKV
CASE Best-Hall: Voitetut ja hävityt kaupat – näkemyksiä myyntiin
Kulmia Insight toteutti tutkimuksen, jonka tavoitteena oli ymmärtää Best-Hallin kanssa neuvotteluita käyneiden yritysten kokemuksia ja saada tietoa, millainen mielikuva asiakkailla on yrityksestä.
“Yhteistyö sujui todella hyvin. Tutkimus oli hyvin järjestetty ja asiakkaalle todella helppoa, ei tarvinnut tehdä muuta kuin lähettää materiaalit.”
Pia Anttiroiko, Sales and Marketing Manager, Best-Hall