Merkillinen työn merkityksellisyys
Kuluvan vuoden aikana viestimet ovat olleet pullollaan uutisia siitä kuinka hankalaa yrityksillä on saada työntekijöitä. Erityisen vaikeaa työntekijöiden löytäminen on ollut kaupalla ja ravintola-alalla. Ongelma on varmasti todellinen ja osassa yrityksiä jo niin paha, että palveluaikoja on ollut pakko supistaa.
Onko kyseessä ohimenevä ilmiö vai oire jostakin isommasta työelämän murroksesta? Vai ovatko uudet sukupolvet vain nirsoja työtehtävien suhteen, jopa laiskoja kun heitä verrataan vaikkapa vanhempiensa suhtautumiseen työpaikkoihin ja työelämään ylipäätään. Mitä jos yrittäisimme kurkistaa vähän kulissien taakse tässä asiassa ennen kuin lyömme näkemykset kiinni ja leimaa koko sukupolven otsaan.
Palkka ei enää yksin ratkaise
Kun aiemmin mikä tahansa toimiala pisti vakituisia tehtäviä avoimeksi, oli hakijoita riittävästi, joskus jopa runsaasti yli tarpeen. Valitut henkilöt olivat kiitollisia työpaikasta ja halusivat pitää kiinni hommastaan kynsin hampain. Johdon ja työnantajan rooli oli pääosin osoittaa tehtävät ja siitä homma sitten käynnistyi. Työpaikkoja ei tarvinnut erityisesti markkinoida ja yrityskulttuureista eikä johtamistavasta ollut mitään puhetta, eikä sellaista kukaan odottanutkaan.
Marraskuussa 2021 maailma on ihan toinen. Nyt on työnhakijoiden markkina eikä näköpiirissä ole, että maailma tässä suhteessa muuttuisi. Voiko hankalalle rekrytointitilanteelle tehdä mitään vai onko edessä työnantajilla alistuminen kohtaloonsa.
Kannattaisiko johdon pohtia miten työpaikoista voisi tehdä nuoremmalle sukupolvelle houkuttelevamman? Mitä johdon tulisi ylipäätään ymmärtää uudesta tilanteesta? Yksistään nuoremman sukupolven arvoissa palkan merkitys on merkittävästi pienempi tänä päivänä kuin heidän vanhempiensa maailmassa. Palkan tilalle on työntymässä työn merkityksellisyys. Tämä on monelle pitkäaikaiselle esihenkilölle ja johtajalle ihan uusi maailma. Kysymys kuuluukin välillä, ”pitääkö minun alkaa keksimään tälle meidän perustyölle jokin merkillinen merkityksellisyys?” Kyllä kannattaa, koska työn merkityksellisyyden merkitys tulee vain kasvamaan.
Arvomaailma isossa myllerryksessä
Työn merkityksellisyyden ohella nuoremman ikäluokan arvomaailmassa korostuu halua kehittyä työssä, enää ei riitä pelkkä onnistuminen ja tavoitteiden saavuttaminen, työstä pitää saada enemmän irti. Pomokulttuuri on mennyttä jo puheissa, mutta edelleen siihen törmätään. Pomoilulla ei enää kuitenkaan pitkälle pötkitä, esihenkilöltä odotetaan arjessa auttamisen ja sparraamisen kykyä, valmentajuutta.
Tekijät odottavat myös saavansa enemmän omaa vastuuta ja vähemmän yksityiskohtaisia ohjeita. Ehkä näkyvin ja monelle vanhan johtamiskulttuurin kasvatille hankalasti nieltävä asia on suhtautuminen työaikoihin ja vapaisiin. Monelle tekijälle riittää 4 päivän työviikot. Perinteistä lyhempi työviikko pakottaa hyvään työn suunnitteluun ja prosessien tekemiseen sujuviksi eli keskittymisen tehokkaasti työtehtäviin työaikana. Moni haluaa pitää myös vapaa-ajan vapaana eikä jatkuvasti olla työnantajan käytettävissä.
Työelämän murrosta ei kannata jäädä voivottelemaan ja kauhistelemaan uuden sukupolven arvomaailman kummallisuutta. Onhan maailma muutoinkin kovin erilainen kuin 20-30 vuotta sitten. Lähin apu johtajille ja esihenkilöille löytyy peilistä, omalta kuvalta on paikallaan kysyä mitä meidän organisaatiossa on tehty paremman yritys- ja johtamiskulttuurin, työssä viihtyvyyden, henkilöstön motivaation ja osaamisen kehittämisen eteen.
Voi lopulta olla niin, että laiskat pelastavat työelämän.
Ara Hopia, uutta opiskeleva työelämän dinosaurus
